Uutena perheessä, osana uusperhettä

Rajat

Sat, 04 Oct 2025 11:45:45 GMT

Rajat

Muistathan, että sun ei tarvi suostua kaikkeen, mitä sulta odotetaan ja pyydetään.

Muista, että kun sanot joillekkin pyynnöille ” ei” niin sanot itsellesi ”kyllä” ja se on paljon tärkeämpää kuin muiden miellyttäminen.

Rajojen asettaminen on täysin sun vastuulla.

Sitä ei voi tehdä puolestasi kukaan muu.

Joudut silloin sietämään protestia ja hankalia tilanteita, mutta lopulta sua aletaan arvostamaan enemmän ❤️

Teit niin tai näin, se on jonkun mielestä aina väärinpäin joten yhtä hyvin voit olla oma itsesi !

Kesäinen koivushampoo

Thu, 15 May 2025 17:41:05 GMT

Kesäinen koivushampoo

Kerää nuoria koivunlehtiä isosuiseen pulloon noin pari desiä.

Jos keräät lehdet päivällä niin shampoo on valmis kun illalla menet saunomaan.

Lisää joukkoon järvivettä, merivettä tai hanavettä sen verran ,että pullo ei ole liian täynnä vaan pystyt sekoittamaan ja ravistelemaan pulloa. (Järvivesi on kaikkein ihanteellisinta)

Muista kiittää koivua ja äiti maata, että olet saanut käyttää sen antimia.

Ravista pulloa hetki ja jätä sitten ”tekeytymään.”

Kun koivuvesi on muutaman tunnin tekeytynyt, voit aloittaa sillä hiusten pesun.

Kaada shampoota hiuksiin ja käsittele osio kerrallaan.

Koivuvesi puhdistaa hiukset, mutta ei vaahtoa.

Samalla saat nauttia ihanasta kesäisestä koivun tuoksusta.

Jos saunot kaverin kanssa, on oiva tilaisuus pestä hänen hiuksensa ja antaa samalla rentouttava päähieronta.

Shampoota on hyvä valmistaa kerralla useampi pullollinen, jotta tuoksuvaa eliksiiriä on aina valmiina saunomista varten.

Shampoo säilyy viikon verran jääkaapissa. Jos valmistat koivushampoota mökillä, voit vaikka viedä sitä mukanasi kaupunkiin ja nauttia sielläkin aromaattisesta tuoksusta.

Herkän elämää

Mon, 28 Mar 2022 10:23:14 GMT

Herkkä vai erityisherkkä

Olen aina ollut herkästi aistiva ihminen. Lapsesta asti olen havainnoinut toisten tunteet hyvin tarkkaan ja toiminut sitten niiden mukaan. Varonut provosoimasta katseessa häivähtävän suuttumuksen varjon perusteella ja poistunut paikalta ennen kuin myrsky nousee. Jo hyvin pienenä osasin tunnistaa pikkuruisesta eleestä jos jollakin oli paha mieli ja sydämessäni kouraisi heti.

Olen myös aina ollut hyvin empaattinen ja kuunnellut muiden murheita. Paljon on aikaa tullut käytettyä pohtimiseen, miten voisin muita auttaa. Ei oikeastaan ole mikään ihme että olen nyt tässä työssä, sillä tämä jos mikä on auttamista.

Nykyinen maailma jossa elämme korostaa ihan muita puolia, kuin empaattisuus tai muiden auttaminen. Tehokkuus ja suorittaminen ovat tämän päivän arvoja ja välillä tuntuu, että sitä suuremmat pisteet saat kun et mitään mieti vaan painelet vaan itsekkäänä menemään. Itse katson kuitenkin, etteivät tarve saada empatiaa ja apua, ole minnekään kadonneet -päinvastoin!

Olen tehnyt useita testejä olenko herkkä vai erityisherkkä. Tulokset ovat ristiriitaisia. Testitulokset eivät aina kerro kaikkea. Uskon että moni erityisherkkä tietää olevansa erityisherkkä, vaikka testitulos olisi toinen.

Minullakaan testit eivät selkeästi näytä erityisherkkyyttä.

Jotkut asiat osuvat silti enemmän kuin nappiin.

Syvälliset keskustelut ovat ihan huippua! Inhoan vihaista huutamista ja meteliä, huomaan heti jos ilmapiiri muuttuu.

Nautin taiteesta ja musiikista syvästi, tarvitsen paljon yksinäisyyttä ja omaa rauhaa ja olen tehnyt paljon töitä rauhoittaakseni elämäni. Olen rauhan rakentaja ja sovittelija. Tahdon että kaikilla on hyvä olla. Joka paikassa. Työpaikoilla olen taistellut tasapuolisuuden ja reiluuden puolesta.

Tunnen tunteeni syvällisesti. Muistan että olen käynyt itkemässä jokaisessa lasteni joulu-ja kevätjuhlassa. Muistan kun katselin hämmentyneenä ympärilleni ja huomasin, etteivät muut vanhemmat itke.

Huomaan pienimmätkin yksityiskohdat ja muistan lapsuudestani esim: jokaisen kaverini lapsuuden perheen sisustuksen edelleen, vaikka olen viiskymppinen. Muistan jopa lapsuuden kotini jokaisen kaapin sisällön millin tarkasti - missä järjestyksessä kaappien sisältö oli kun olin 5 vuotias.

Minulla on vahva hajumuisti. Muistan elävästi vaikkapa lapsuuden tilanteita, kun haistan jotain. Sama on valojen ja varjojen kanssa. Jokin tietty valo tai tietynlainen ilma tuo mieleeni vahvat muistot menneisyydestäni ja mieleeni palautuu silloinen tunnekokemus vahvasti vaikkapa 30 vuoden takaa. Elän paljon menneisyydessä, mutta en kaihoten, vaan oppiakseni siitä.

Toisaalta, minulla ei ole herkkä kipukynnys, päinvastoin, olen synnyttänyt ilman lääkitystä, enkä koskaan ota hammaslääkärissä puudutusta. Särkylääkkeiden kulutus on minulla nolla. Minusta olisi voinut tulla vaikka kirurgi, sillä esim: veren näkeminen ei tuo minulle huonoa oloa.

Olen myös kova multitaskaamaan, saatan maalata seinää, tapetoida toista, kirjoittaa blogia ja pestä ikkunoita samaan aikaan. Saatan myös opiskella, vaikkapa kolmea ammattia samaan aikaan. Rakastan myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja olen aikoinani esim: hypännyt sen kuuluisan benji-hypyn. Rakastan tulista ruokaa, eikä etanoiden, sienten tai muiden ”niljatusten” suutuntuma ällötä minua. En myöskään ole mikään erityisen kova murehtija. En esimerkiksi mieti pärjääkö ulkomailla asuva lapseni - tiedän että hän pärjää.

Toisaalta olen erittäin luova, teen taidetta ja sisustan ja remontoin intohimoisesti ja minulla on selkeä näky silmissäni miltä joku tila tulee näyttämään valmiina. Pursuan uusia ideoita jatkuvasti! Olen boheemi taiteilija.

Toisaalta olen hyvin tunnollinen. Teen asiat reilusti ajoissa ennen deadlinea ja haluan, että hommat hoidetaan ajallaan. En voi sietää sitä jos asiat ja työt jäävät roikkumaan. Uutiset eivät kovin liikuta minua, osaan suodattaa asioita, minulla on medialukutaitoa, enkä ihan pienistä ahdistu. Inhoan kaiken näköistä painetta ja pakkoa ja kontrollointia ja vapauden puolesta olen valmis taistelemaan. Taistellessani en anna periksi. Ja olen sinnikkäin ihminen minkä tunnen. Toisaalta rakastan eläimiä ja olen pelastanut niitä paljon. Rakastan luontoa ja kasveja, kotonani on paljon viherkasveja ja hoivaan niitä hellästi. Toisaalta haluan rauhallista elämää ja toisaalta haluan koko ajan muutosta ja olen tosi vaihtelunhaluinen.

En tunne nälkäkiukkua, vaan pysyn melko tasaisena, enkä raivoa muille.

En siis usko, että olisin kaikissa jutuissa erityisherkkä, mutta herkkä kyllä olen ja se on johtanut minut elämässäni myös moneen epämukavaan tilanteeseen. Olen joskus ollut liian överi-empaattinen ja alkanut pelastajaksi sellaisille joilla ei itsellään ole ollut mitään aikomusta pelastua. En siis aikoinani ole nähnyt rajojani, kun auttamisen halu on ollut liian suuri.

Olen siis varmasti jollakin tavalla erityisherkkä, jollakin tavalla en. Olen herkkä, mutta samalla olen kuitenkin todella vahva. Jokainen meistä on omalla tavallaan yksilö ja oma persoonansa. Erityisherkkyys ilmenee meillä kaikilla eri tavoin.Toisilla se voi liittyä hyvinkin vahvasti tuntemuksiin. Tietyt materiaalit ärsyttävät ihoa, kengät tuntuvat hiertävän helposti ja ruokien suutuntuma voi olla epämiellyttävää.

Toisilla herkkyys ympäristöä kohtaan on vahvempaa, voimakkaat valot ja äänet tuntuvat pahalta. Joillakin taas on tärkeää että muut ihmiset hyväksyvät heidät ja he miettivät paljon mitä muut heistä ajattelevat.

Onko erityisherkkyys tai herkkyys ylipäätään sitten rasite vai vahvuus ?

Itse näkisin sen vahvuutena. Erityisherkkä kokee maailman vahvemmin kuin muut ja monella eri tasolla. Hän huomaa sellaisiakin pieniä nyansseja joita eivät muut välttämättä huomaa.

Erityisherkälle lapselle on erityisen tärkeää, että vanhemmat tunnistavat ja tunnustavat hänen erityisyytensä ja tapansa katsoa maailmaa. On tuhoisaa jos herkkyyttä vähätellään ja sille naureskellaan. Se voi johtaa siihen, että lapsi alkaa tukahduttamaan itseään mikä ei ole koskaan hyvä.

En myöskään näe sellaista kasvatusta hyvänä jossa erityisherkkä nostetaan jalustalle ja pelastetaan aina kaikelta ”ikävältä”.

Erityisherkkyydestä voi tehdä vahvuuden ja se on todella hyvä ominaisuus tietyissä ammateissa. Itse koen, että herkkyys on minulle vain hyväksi. Ei ole markkinointilause kun sanon, että elän asiakkaan kanssa joka hetken. Pystyn olemaan todella läsnä, sekä olemaan koko sydämestäni mukana.

Kun tunnistaa herkkyytensä, niin pystyy luomaan elämänsä sellaiseksi, ettei se kuormita liikaa. Tähän suosittelen hyvin vahvasti.

Monella herkällä on vahva intuitio ja he aistivat asioita joita muut eivät. Heillä on usein myös kyky nähdä muiden läpi ja he tietävät onko toinen aito vai esittääkö vain. Erityisherkkä tunnistaa yleensä toisen erityisherkän ja silloin kaikki natsaa kohdilleen. Ollaan samalla levelillä.

Erityisherkkä ja herkkä voi kukoistaa ammatissaan jos on oikealla alalla.

Sinne päätyäkseen hänen onkin kuunneltava tarkkaan omaa sisintään.

Sanomattakin on selvää, että luovat alat sekä auttamisammatit ovat ominta erityisherkälle. Kunhan tunnistaa rajansa.

Erityisherkällä on vahvuuksia, vaikka he eivät itse niitä aina huomaa!

Maailma tarvitsee herkkiä ihmisiä ja heidän taitojaan !

Ole siis rohkeasti sitä mitä olet - ole vahvasti herkkä!

PELKO

Wed, 02 Mar 2022 15:24:05 GMT

PELKO

Yli 2 vuotta ovat tiedotusvälineet jauhaneet meille pelkoa. Ensin tarttuvan taudin hahmossa, nyt sodan. Luin tänään Facebookissa erään nuoren äidin päivitystä. Hän kertoi itkeneensä 4 päivää yhteen menoon pelätessään ydinsotaa. Hän kertoi myös, että hänen 3 lastaan olivat alkaneet pelkäämään myös, vaikka eivät tienneet mikä oikein on pelon aihe. Päivät olivat täynnä itkua ja pelkoa ja suunnatonta ahdistusta. On sanomattakin selvää, ettei siellä ollut kenelläkään hyvä olla. Jos pelko menee noin pitkälle, on syytä hakea apua.

Yli 2 vuotta kestäneet uhka-uutiset ovat monella tehneet tehtävänsä. Resilienssi on murtunut. Pelko ei kuitenkaan ole mikään asia joka vain vyöryy sisäämme, ylitsemme ja alitsemme ja jolle emme voi tehdä mitään. Pelkoa voi ja pitääkin hallita. Kaikki on kiinni omasta mielestämme. Jos pelko on tarttunut kiinni, voit rauhoittaa itseäsi. Siihen on jokaisella meistä valta ja mahdollisuus.

Normaali pelko on terveellistä, se suojelee meitä. Se on aikojen alusta auttanut lajiamme selviytymään. Jos kuitenkin lähtee pelon kelkkaan niin pelättävä ei maailmasta lopu kesken.

Me olemme osa tätä maailmaa ja maailma on täynnä miljoonia ja taas miljoonia pelottavia asioita. Tiesitkö että yli 90 % kuolemaan johtavista tapaturmista tapahtuu kotona? Syömiseenkin voi tukehtua ja tukehtuukin maassamme noin 100 ihmistä vuodessa.

Me länsimaiset ihmiset olemme tottuneet kovin turvalliseen elämään. Tiedämme ja luotamme, että apua on saatavilla kun sitä kaivataan. Joka paikassa maailmaa ei näin ole. Tyttäreni asuu Afrikassa. Siellä lääkäri on kaukana ja sinne ei aina edes pääse. Jos pääset, lääkkeet ovat loppu tai vanhentuneita. Sadekaudella et pääse ollenkaan, sillä tiet ovat mössöä. Jos saat sydänkohtauksen tai haavasi tulehtuu pahoin, se oli siinä. Silti ihmiset luottavat huomiseen.He luottavat siihen että selvitään, sillä aurinko nousee aina. Meille täällä asia on perin kummallinen. Me emme koe olevamme osa isompaa kuviota, vaan ihan erillisiä ja yksilöllisiä ilmestyksiä. Me uskomme erillisyyteen joka tilanteessa ja asiassa. Kuitenkin me olemme yhtä kaikkien kanssa, osa luontoa, kuten puut ja kasvit, linnut ja petoeläimet. Me uskomme, että apu tulee aina ja hetkittäin olemme kuolemattomia. On pelottavaa hoksata, etteivät kaikki halua hyvää tai että emme itse ole aina ohjaksissa.

Ainoa todellinen turva elämän mullistuksissa on oma sisäinen voima. Sillä selviämme oikeastaan mistä vaan. Löydämme aina ratkaisun kun annamme siihen itsellemme mahdollisuuden. Mutta tietysti se vaatii toimintaa, ei sitä että jäädään paikoillemme kauhusta kankeana ja vain päivitellään ja kauhistellaan lamaantuneina.

Liskoaivomme aktivoituvat hädän hetkellä. Myös kuvitellun tai liioitellun hädän. Mantelitumakkeemme reagoi ärsytettynä ja jos pelkäämme usein, se reagoi entistä helpommin. Taistele, tai pakene, se huutaa meille! Mantelitumake voi kuitenkin myös rauhoittua, jos rauhoittelemme itseämme pitkään jatkuneelta pelolta.

Moni kokee, että pelkäämällä kaikkea on suojassa -suojelee itseään ja läheisiään. Katastrofiajattelu pyörii non-stoppina mielessämme ja vie kaiken ilon elämästämme. Tulee tunne ,että pelkääminen suojelee pelottavalta asialta.

Mietippä seuraavaa:

Millä asteikolla pelkosi on 1-10?

Jos se on luokkaa 3 niin pitäisikö pelätä enemmän jotta pelottava asia ei toteutuisi? Maalaisjärjellä tiedämme ettei se vaikuta siihen, sillä pelko on vain tunne. Se ei estä tapahtumia.

Jos pelkäät niin paljon kuin voit, eli ihan kympin verran, voitko todellisuudessa estää mitään pahaa tapahtumasta? Pelkäätkö vain varmuuden vuoksi ,jotta voit pelon toteutuessa olla tyytyväinen ,kun pelkäsit etukäteen vai pelkäätkö siksi, että kun mitään ei tapahdukaan, voit vihdoin huokaista helpotuksesta? Jos olet jo paljon pelkokierteessä kiinni, löytyy pian uusi pelon aihe.

Jos pelkäät liikenteessä, voitko estää onnettomuuden jos ajat moottoritiellä 20 km/h ja pelkäät niin pirusti? Etkö silloin ole riski pelkosi takia itsellesi ja kaikille muille? Elämä on kummallista. Se mitä ajattelet, se lisääntyy.

Ylihuolehtivat vanhemmat siirtävät omat pelkonsa lapsilleen. Minutkin on kasvatettu niin. Koko lapsuuteni, minua varoiteltiin ,että joku voi murtautua kotiin, teltassa ei saa nukkua, sillä karhu voi tulla ja syödä.Veneestä voi tippua ja hukkua. Käärme voi pistää ja jokainen luomi voi olla syöpää.Itselläni oli iso työ aikuisena opetella nauttimaan elämästä sekä eritellä mahdolliset ja ei mahdolliset uhat ja niiden todennäköiset henkeä uhkaavat mittasuhteet. Pelkäsin nuorena aikuisena melko paljon.Pelot olivat vääriä hälytyksiä, mutta tunne oli siirtynyt minuun kiinni. Olen kuitenkin myös selviytynyt paljosta ja oppinut luottamaan siihen.

Stressi saa ihmisen pelot lisääntymään, harvoin kukaan pelkää mitään harmoniassa.Stressiä kannattaa meistä jokaisen yrittää vähentää, sillä stressaantuneena ihminen näkee enemmän uhkakuvia. Nykyisin minulla on käytössä iso työkalupakki ,jos pelko alkaisi ottamaan valtaa. Rakas mieheni on myös hyvä maanpinnalle palauttaja realistisuudellaan.

Jatkuva pelko on raskasta. Se kuormittaa itseämme ja myös läheisiämme. Se estää myös huomaamasta elämän hyvät puolet ja nauttimasta niistä.Kun tarpeeksi kauan pelkää, tuntuu jopa pelosta luopuminenkin pelottavalta.

Tee pelostasi ystävä. Tutustu siihen ja juttele lempeästi, mutta jämerästi hänen kanssaan. Tunnusta itsellesi että pelkäät. Muista että pelko ei johda sinua ,vaan sinä johdat pelkoasi. Kerro pelollesi, että olet valinnut olla pelkäämättä.

Lisää iloisten ja ihanien asioiden määrää elämässäsi. Pidä erillinen huolihetki, äläkä kurki uutisia jatkuvasti.

Kirjoita paperille KAIKKI asiat joita keksit pelätä.

Piirrä sitten paperille kolme kehää/palloa sisäkkäin.

Kirjoita paperilla olevista asioista pallojen sisälle ne asiat joihin voit vaikuttaa, ne asiat joista voit päättää ja ne asiat joista et voi päättää tai vaikuttaa, kukin omiin kehiinsä. Mitä voit päätellä niistä?

Pelkoja poistamaan loistava kappale on Samuli Putron vanha tuttu : Mitäpä jos, biisi.

Annan vahvan suosituksen kaivaa se esiin ja kuunnella ajatuksella.

Mitäpä jos tuuli yltyy tästä vielä hurjemmaksi, eikä talon katto kestä, lentääkö se ilmaan?

Mitäpä jos sun selkä pettää uudenvuodenaattoyönä, viedäänkö sut sairaalaan ja pistetäänkö sänkyyn?

Mitäpä jos on rintasyöpä, mitäpä jos oot lapseton, saako vailla koulutusta adoptoida?

Mitäpä jos mä muutan Ruotsiin? Mitäpä jos mä sokeudun, voitko silloin jättää mut vai oiskohan se julmaa?

Mitäpä jos mun suudelmaan et tahdo enää vastata, niin onko rakkaus jonka rakensimme, tehty hiekkaan?

Mitäpä jos on ukkonen ja liekki syöksyy maata kohti, polttaa koko pitäjän, sen ihmiset ja linnut?

Mitäpä jos jäät työttömäksi?

Mitäpä jos et aikuistu, pyörit tuolla pillifarkuissas ja olet kuuskyt.

Mitäpä jos mä löydän toisen?

Mitäpä jos se rakastuu ja tahtoo mennä naimisiin ja viettää häitä viikon?

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?

Muutoksen tuulet

Wed, 23 Feb 2022 12:35:20 GMT

Muutoksen tuulet

Elämässä sattuu ja tapahtuu koko ajan. Kaikki muuttuu, halusimme tai emme. En juurikaan keksi asiaa ,joka tässä maailmassa ei muuttuisi. Kehitystä tapahtuu jatkuvasti ja se on hyvä se. Elämässä on tilanteita ,kun muutos tulee eteemme yllättäen ja kyselemättä ja silloin yleensä emme missään nimessä halua sitä. Alamme muutosvastarintaisiksi ja laitamme vastaan minkä voimme. Yleensä emme voi estää tulevaa. Se tapahtuu silti. Ulkoa tuleva yllättävä muutos voi saada aikaan shokkitilan, mutta usein myöhemmin, ajan kuluessa ymmärtää, että olipa hyvä kun tuokin loppui. Asioiden käsittely vaatii aikaa.

Elämässä on myös tilanteita kun muutos on jo kauan kaivattu asia. Otamme sen silloin ilahtuneena vastaan. Silloinkin vaikka muutos olisi kovinkin kaivattu, se voi tuoda eteemme paljon järjestelteltäviä asioita ja hetkellistä turbulenssia. Selviämme kuitenkin silloin paremmin kun olemme jo ehtineet toivoa muutosta, valmistautua siihen ja mielessämme on selkeänä visiona jonkinlainen entistä parempi lopputulos.

Välillä tekee mieli olla muuttamatta mitään ja jäädä passiivisena lillumaan elämän odotushuoneeseen. Joskus se saattaa olla hyväkin, mutta välillä muutoksen saapumista elämäämme kannattaa hieman itse avittaa.

Niimpä... Joskus ei tarvitse avittaa ja joudumme siis pakotettuina muutoksen eteen. Muutoksen jota emme halua. Silloin ahdistaa ja alamme taisteluun. Muutos pelottaa ja kapinoimme. Mikä muutoksessa pelottaa? Ovatko asiat järjestettävissä ? Kuka olen? Mitä haluan tässä ja nyt? Mihin voin vaikuttaa? Mihin en voi?

Harvoin kuitenkaan elämässä mikään asia on täysin totaalisen huono. Ensi alkuun kamalalta vaikuttava asia saattaa tuoda pitkässä juoksussa paljonkin hyvää. Potkut töistä voivat olla askel parempaan työpaikkaan, ero voi olla mahdollisuus kasvuun ja tasapainoisempaan parisuhteeseen jne. Näitä asioita emme monasti edes halua nähdä myllerrysten keskellä. Muutos on pelkkää stressiä, ahdistusta, kipuilua ja kuormittumista. Mikä silloin pelottaa? Yksin jääminen, rahatilanne, asioiden huonommaksi muuttuminen, epäonnistuminen.

Mutta mikä on epäonnistumista? Eroat ja alat uuteen ihmissuhteeseen joka ei toimikaan? Vaihdat työpaikkaa ja sekään työ ei tunnu omalta?

Onko se epäonnistumista? No ei ole. Ne ovat arvokasta oppimista, ne kirkastavat sinulle mitä et halua ja mitä haluat. Ne kirkastavat sinulle tavoitteen mitä kohti edetä.

Entäpä jos et koskaan uskalla yrittää mitään? Elät vaikka siinä huonossa parisuhteessa elämäsi loppuun asti. Kampeat itsesi joka aamu inhokkityöpaikkaasi. Et uskalla uuteen ihmissuhteeseen ,kun pelottaa. Mitä silloin jäät vaille? Uusia kokemuksia ja kasvua, mutta myös niitä ONNISTUMISIA! Jäät vaille kokemusta, että selviät muutoksista. Että sinussa on voimaa ja taitoa ja opit uusia asioita! Että olet huikea tyyppi joka on paljon enemmän arvoinen!

Mistä aloittaa kun kaipaa muutosta? Elämässä ei aina tarvitse repäistä kaikkea uusiksi ja laittaa jokaista asiaa ranttaliksi kerralla. Voi aloittaa pienesti. Yksi pieni askel. Siitä se lähtee! Miten huikeaa! Minä uskalsin! Minä olen rohkea!

Sitten voikin käydä niin, että huomaakin ottavansa koko ajan lisää askeleita. Miten upelta se tuntuukaan! Lopputulos voi olla niin uskomattoman häikäisevä ettei olisi itsekään koskaan uskonut!

Muutos vaatii uskallusta, vanhasta luopumista ja järjestelyä. Asioiden tarkastelua ja pohtimista uusista näkökulmista.

Joskus tulee tilanne kun muutosta haluaa vain kiirehtiä. Tekisi mieli olla jo pidemmällä, tekisi mieli niin kovasti olla jo perillä. Mutta onko meillä mahdollista olla yhtään pidemmällä kuin nyt olemme? Sitäkin kannattaa funteerata.

Olisi ihanaa jos elämä olisi aina hyvää, tasapainoista ja tasaista. Kaikki sujuisi suunnitellusti ja harkitusti. Mitään yllätyksiä ei tulisi. Vähän niin kuin jollakin muulla. Kenellä muulla? Tunnetko oikeasti jonkun jonka elämä on koko ajan paikoillaan? Minä en.

Elämä on jatkuva muutosten virta. Me päätämme räpiköimmekö vastaan vai soljummeko mukana. Kaikkeen ei voi valmistautua, mutta moneen asiaan voi. Olemme tottuneet varautumaan pahan päivän varalle. Entä hyvän varalle? Mitä ihmettä? Onko hullumpaa kuultu?

Muistan vanhan sanonnan jossa sanotaan jotakuinkin näin: Muutos tapahtuu kun vanhassa jatkamisen tuska on suurempi kuin uuden pelko.

Niinhän se on, sitten toimitaan kun olo entisessä käy sietämättömäksi.

Mitä olen oppinut vanhasta? Miten en halua enää jatkaa? Mitä kohti haluan edetä?

Nämä kysymykset auttavat alkuun.

Jos ei ole rohkeutta, harjoittele pikkujutuilla. Niin pienillä, ettet kehtaa kenellekään kertoa. Jokaisella askeleella voimasi kasvavat ja olet lähempänä sitä mitä haluat. Katsele avoimin mielin ympärillesi ja luota että elämä kantaa.

Ja ennen kaikkea - Kun elämä tarjoaa mahdollisuuden - tartu siihen !

Yhteys Itseesi

Mon, 14 Feb 2022 13:48:57 GMT

Perusjuttuja- vai onko?

Aito yhteys on elämämme tärkeimpiä juttuja. Aito yhteys muihin ihmisiin, sekä omaan itseemme. Ei voi olla aidosti yhteydessä muihin jos vain paahtaa täysillä menemään ja saa iloa vain tavaroiden hankkimisesta ja materiasta. Jos ei tunnista pahaa oloaan vaan yrittää purkaa sen raivoamalla muille tai purkaa sitä jollakin muulla epäterveellä tavalla. (Alkoholi, päihteet, riippuvuudet ym)

Moni ihminen joka ei ole yhteydessä itseensä draamailee. On paha olla niin järjestetään muillekin paha olla. Ei tiedosteta oman olon juurisyitä vaan ajetaan se epämääräisellä häiriökäyttäytymisellä toisten niskaan. Näin toimivia ihmisiä on paljon, ihan joka puolella, vaikka moni ajatteleekin että vain vankilamme täyttyvät tällaisista ihmisistä.

Vanhempien tärkeimpiä tehtäviä on opettaa lapselle yhteys itseen ja sen mukana myös vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisia taitoja.

Ole lapsellesi aito ja opeta häntä arvostamaan aitoutta. Opeta lapsesi keskustelemaan ja perustelemaan mielipiteitään.

Opeta tunnistamaan tunteet sekä fyysinen kipu. Missä kipu tuntuu? Onko se jalassa, kädessä, sormessa?

Pistääkö, viiltääkö, jomottaako, kirveleekö?

Tuntuu hassulta että näistä kirjoitan, mutta moni tämän päivän lapsi tai nuori ei osaa paikallistaa tunnetta, onko se fyysistä vai henkistä?

Itkettääkö, suututtaako, vai sattuuko? Monella on vain epämääräisesti paha olo. Lasta on vaikea auttaa jos hän ei osaa kuvailla fyysisen kivun tuntemuksia. Lääkärikin on monasti pihalla kun sanotaan, että sattuu, mutta kysyttäessä mistä, on vastaus" En mä tiedä".

Lapsi tarvitsee muutakin meiltä aikuisilta kuin vain rahaa ja leffalipun ja uutta tavaraa. Lapsi tarvitsee aikaa ja keskusteluja.

On hyvä jo ihan pienestä pitäen opettaa lapsi keskusteluun. " Mitäs tykkäät tästä, kumpi näistä on kivempi ja miksi? "

Moni vanhempi kyllä kuskaa illat lapsiaan tunnollisesti harrastuksiinsa, mutta automatkat lapsonen istuu takapenkillä ja pelaa puhelimella. Aamiaispöydässä, ei ehdi keskustella, välipala syödään yksin ja haukataan jotain, yhteistä ruokahetkeä ei ole ja kaikki vain tekevät ja menevät omiaan. Käsi sydämellä- milloin olet oikeasti ollut läsnä lapsesi kanssa ja JUTELLUT? En tarkoita, milloin olette katsoneet yhdessä leffaa sohvalla vierekkäin. Tarkoitan siis ihan oikeasti ja läsnäolevasti jutellut. Hups, kun oikein kelaa taaksepäin voi olla että siitä onkin jo aikaa.

Mistä lapsesi oppii olemaan läsnä ja keskustelemaan jos et sinä opeta? Koulusta, kavereilta? Ei samalla tavalla. Jutustelu kotona perheenjäsenten kanssa on mukavaa, samalla tulee opettaneeksi perustaitoja huomaamattaan. Kun jutellaan, katsotaan silmiin ja keskitytään kuulemaansa. Lapsi oppii, että ei ole olemassa oikeita tai vääriä vastauksia. Jos sinä pidät enemmän auringosta ja hän sateesta niin se on ok. Keskustelu antaa lapselle uusia näkökulmia, auttaa häntä keskittymään , olemaan hetkessä sekä tunnistamaan ja analysoimaan tunteita. " Mikäs tänään olikaan sun päivän paras asia?" " Miksi" " Miltä se tuntui?" "Mikä ei ollut niin kivaa" "Miksi" "miltä se tuntui?"

" Missä kohtaa tuntuu ilo?" "Missä suru?" "Miten toimit siinä tilanteessa?" "Miltä se tuntui" " Miltä olisi tuntunut jos olisit toiminut toisin?"

"Miltä se olisi tuntunut?" Spekuloikaa, miettikää, pohtikaa !

Miten pärjää aikuisena, työpaikalla, ystävyyssuhteissa, parisuhteessa jos nämä tärkeät taidot puuttuvat? Jos ei osaa keskustelun alkeita? Jos ei osaa katsoa toista silmiin? Jos et tunnista onko joku juttu hyvä vai huono? Jos tuntuu pahalta, mutta ei tiedä sattuuko pohkeeseen vai onko surullinen? Itseen on oltava yhteys, jos meinaa tehdä elämässään muutakin kuin pelata tietokoneella pimeässä huoneessa loppuelämänsä.

Yhteyden kokeminen itseensä ja omiin tunteisiin on tärkeä asia. Se miten kuuntelet omaa itseäsi ja ymmärrät itseäsi on ensiarvoisen tärkeää omalle hyvinvoinnille. Miten kohtaat itsesi ja toiset ihmiset. Aika ajoin meidän aikuistenkin on hyvä reflektoida itseään.

Mitä tunnen ja ajattelen juuri nyt? Mitkä ovat vahvuuteni? Mitä puolia voisin itsessäni kehittää? Millaista on oma sisäinen puheeni? Annanko itselleni luvan olla väsynyt, heikko? Myönnänkö ettei minun tarvitse osata kaikkea? Osaanko pyytää tarvittaessa apua?

Sisäinen puheemme vaikuttaa omiin arjen valintoihin ja tapaan toimia muiden kanssa. Jos puheemme itsellemme on kielteistä - osaammeko tukea ja kannustaa muita? Iloita vilpittömästi muiden onnistumisesta? Entä omastamme? Haluanko muuttaa sisäistä puhettani jotta minä ja muut voisivat paremmin?

Jos väheksyn itseäni, miltä se tuntuu? Entä millaisesta kohtelusta minulle tulee hyvä olo? Mitä voin tehdä sen eteen että minua kohdeltaisiin paremmin? Tarvitsenko jeesiä muuttamaan sisäistä puhettani, vai pystynkö itse kääntämään nämä rattaat?

Pystynkö ilmaisemaan toisille tunteitani rakentavasti niin että he ymmärtävät mitä tarkoitan? Kun pitäisi selvittää vaikeuksia, raivoanko vai mykistynkö ja menenkö lukkoon? Entä pystynkö kuuntelemaan toisen ihmisen, usein vastakkaisenkin mielipiteen kiinnostuneesti? Onko minun pakko aina voittaa hinnalla millä hyvänsä? Kukaan ei ole seppä syntyessään ja meillä kaikilla on välillä petraamisen varaa, mutta näitä on hyvä aina välillä pohdiskella.

Uutena perheessä, mietelmiä ja pohdintoja

Sat, 12 Feb 2022 19:31:23 GMT

Olen elänyt osana uusperhettä itse kohta 15 vuotta aikuis-elämästäni. Kahdessa eri perheessä. Monessa valmennuksessa nousee myös uusperheen problematiikka esiin joten koskekoon tämä postaukseni uusperheellisiä. Jokainen tuntee jonkun jolla on uusperhe, on itse juuri nyt uusperheessä tai on lapsena kasvanut sellaisessa. Asia ei ole uusi noin niinkuin ilmiönä, mutta uusi se on jokaiselle joka sellaiseen astuu mukaan. Moni hämmentyy asioiden tullessa eteen ja tunteet saattavat pommittaa kovaa. Kirjoitin tämän jotta olisi helpompi olla armollinen, muille sekä itselleen.

Uusioperheessä tunteet korostuvat ihan eri mallilla kuin ydinperheessä. Kaikella on jotenkin suurempi merkitys, tai jos ei ole niin ainakin useimmiten joku saattaa luulla, että on. Jos tunteet - siis ne negatunteet kasvavat yli äyräidensä tai niitä ei ymmärretä oikein niin se voi uhata koko suhteen jatkuvuutta.Uuteen perheeseen saattaa kuulua monta eri ikäistä ja taustaista ihmistä joista jokainen haluaa, että hänenkin tunteensa huomioidaan. Jokaisella ihmisellä on tarve olla merkityksellinen. Jos tunteet lanataan sivuun, ei varmastikaan tulevaisuus ole riemukas.

Uusperheessä on tärkeää ymmärtää toisen tunteita, mutta myöskin omiaan. Saat olla eri mieltä, vaikka ymmärrät. Asia jota et itse edes huomaa, voi olla jollekin todella valtava. Uusperhe ei myöskään rakennu heti vain kahden aikuisen päätöksellä vaan porukan yhteen hioutuminen vie oman aikansa.

Vaikka kaksi yhteen menevää aikuista eivät saa yhdessä yössä sidottua koko jengiä kasaan niin loppupeleissä kaikista tärkeintä on niiden aikuisten rakkaus. Ydinperheen voi pitää kasassa lapset, vaikka ei rakkautta vanhempien välillä olisikaan. Uusperheessä se ei lohduta, jos ei ole yhteisiä lapsia. Silloin tarvitaan rakkautta ja tahtoa. Kannattaa muistaa tämä ja vaalia erityisen tarkoin parisuhdettaan.

Uusperheen yleisin vieras on ulkopuolisuuden tunne. Lapset pelkäävät ovatko enää tärkeitä etävanhemmalleen nyt kun hänellä on uusi kumppani. Jos myös heidän lähivanhemmallaan on uusi suhde, voivat lapset kokea ulkopuolisuutta sielläkin.

Uudet sisarpuolet aiheuttavat hämmennystä. Kaikki eivät tietenkään näin koe, mutta on se mahdollista.

Yleensä pienet lapset sopeutuvat uuteen perhekuvioon paremmin kuin esimerkiksi teinit. Sekään ei ole kiveen kirjoitettu, vaan jokainen on yksilö tässäkin hommassa. Voi olla niin, että on ensin erottu ja lapsi on asunut lähivanhemman kanssa kauan keskenään. Sitten tuleekin taloon uusi aikuinen. Silloin voi olla vaikeampi hyväksyä tilanne. Itse menin mieheni kanssa yhteen kertarysäyksellä. Jälkikäteen koen, että se oli loppupeleissä hyvä asia. Kaikki pläjähti kerralla ja ilman suurempia mietintöjä. Dynamiikka muuttui kerralla ilman välivaiheita.

Usein aikuisilla on matkassaan huoli miten kaikki mukulat pärjäävät, mutta kyllä ne pärjäävät.Kipua ei tarvitse pelätä, se kuuluu elämään ja esim: huonossa liitossa jatkaminen lasten vuoksi, se se vasta tuhoisaa on! Sitäpaitsi vain kipua kohtaamalla ihminen kasvaa ja oppii käsittelemään elämän kommervenkkejä.

Ulkopuolisuuden tunnetta voi myös kokea aikuinen. Uudella kumppanilla voi olla haasteita löytää oma paikkansa ja roolinsa. Voi tuntua hurjalta kun hänen omaan kotiinsa saapuu meluava joukko reppuineen ja kapsäkkeineen.Et ole heidän äitinsä, mutta silti peset pyykkiä, siivoat heidän jälkiään ja huolehdit heistä. Kun kumppani viettää aikaansa lastensa kanssa voi bonusaikuisella tulla unohdettu ja ulkopuolinen olo. Vaikka ollaan aikuisia niin sekin on inhimillistä ja kuuluu elämään. On tärkeä tiedostaa tämä, ettei soimaa itseään ja mieti missä nyt on vika. Välillä toisen kullannuput voivat ärsyttää. Kyllä. Mutta niin ärsyttävät välillä ne omienkin kupeiden hedelmät. Tämä on elämää. Välillä kipuilevat kaikki. Mutta välillä kaikki ovat myös onnellisia.

Toimintatavat ja tapakulttuuri saattavat erota radikaalisti toisistaan. Siinä missä toinen haluaa mietiskellä ja pohdiskella sekä rauhassa lempeästi keskustella, voi toinen karjua kitarisat oikoisena. Sitä voi olla vaikea ymmärtää. Etävanhempi- usein mies voi joutua kahden naisen väliin jos on antanut exän sanella eronkin jälkeen asioita. Uusi kumppani ei sitä välttämättä hyväksy. Isä voi taipua exän tahtoon sillä hän voi pelätä ettei enää näe lapsiaan tai että entinen emäntä kääntää lapset häntä vastaan.Mies voi tuntea, että nyt hänen on valittava lasten ja uuden kumppanin välillä.Uusi kumppani taas tuntee, että miehen pitää valita exä tai hänet.

Kaikki voivat myös olla mustasukkaisia. Myös yllättävät ihmiset voivat tuntea suurta tarvetta iskeä lusikkansa soppaan. Ei ole harvinaista, että ex appivanhemmat ja aikuisten omat sisarukset heittävät kommentteja ja katkovat välejä. Tämä johtuu tietenkin heidän omista uskomuksistaan ja lapsuuden kokemuksistaan jotka nyt ovat nousseet pintaan kellumaan. Silloin kun ollaan pariutumassa uusperhekuviossa on syytä tiedostaa tämä, huomioida toisten tunteet, mutta pysyä silti vahvasti valitsemallaan tiellä. Kaikki voi jättää omaan arvoonsa. Myös se vaikea exä. Monasti he korostavat kaikessa lapsen etua ja haukkuvat heille toisen uutta kumppania. Unohtuu, että eikö ole juuri lapsen etu jos ympärillä on paljon rakastavia aikuisia.

Hankalan exän eloa ja oloa voi helpottaa kun kertoo ymmärtävänsä että tämä elää vaikeaa elämänvaihetta, mutta terapeutiksi ei hänelle kannata alkaa. Sitä varten ovat muut.

On kuitenkin ymmärrettävää, että hänellä(kin) voi olla hirveästi pelkoja. Hänelläkin voi olla ulkopuolisuuden tunne. Hän voi myös pelätä, että toinen vanhemmista hylkää lapset. Hän voi pelätä että toisen uusi kumppani on kamala, tai että jos hän onkin liian ihana ja lapset ihastuvat liikaa.Kun ihminen menettää erossa kumppaninsa, hän menettää myös paljon muuta. Koko elämän suunniteltu visio katoaa. Vaikka ero olisi ollut yhteinen päätös tai selvää jo kauan sitten, niin silti . Kyllä se vaatii voimia alkaa rakentamaan uutta. Ymmärrä siis entistä kumppaniasi, mutta vain ajatuksen tasolla. Älä sääli, äläkä varsinkaan käy leikkaamassa nurmikoita ja hoitamassa muuttoa. Siis silloin jos sinulla on uusi kumppani. Tai jos he tulevat keskenään loistavasti toimeen niin mikä ettei ! Itse olen ollut sikäli onnellisessa asemassa, että olen ensimmäisessä uusperheessäni ystävystynyt silloisen kumppanini entisen vaimon kanssa. Aivan ihana järkevä ja upea ihminen! Itse olen myöskin erottuani lasteni isän kanssa ystävystynyt hänen uuden vaimonsa kanssa. Jos on hyvä ihminen, miksi itse olisin ilkeä?

Uuden elämän rakentamisessa luota, että menet parempaa kohti. Vaikka ajoittain olisi paha olo ja ilmassa turbulenssia, niin pysy vakaana. Nyt on näin ja kohta on toisin. Tiedän monia kenellä on ollut myrskyisä ero ja ajan kuluessa he tulevat hyvin toimeen ja asiat hoituvat luontevasti. Joillekin on toki käynyt niin, ettei hankala entinen kumppani rauhoitu ikinä. Älä silti jätä elämättä elämääsi. On jokaisen omalla vastuulla ottaa käyttäytyminen ja tunteet hallintaan. Jos sinulla on uusi onni ja hänellä ei ole, niin ei ole tehtäväsi rakentaa hänen onneaan. Sinun tehtäväsi on huolehtia hänen kanssaan lapsista niin että heillä on hyvä olla ja siitä että he voivat kasvaa järkeviksi aikuisiksi. Vaikka te erositte, vanhemmuus säilyy. Ei muuta. Ero ei ole sinun tai kenenkään epäonnistuminen. Se on vaan kokemus muiden joukossa.

Kun uusperhe syntyy, yhdistyy kahden eri perheen perinteet ja tavat. Yhdessä aletaan rakentamaan yhteisiä uusia perinteitä. Kummallakin aikuisella on omat kokemukset, toiveet ja tarpeet. Kannattaa keskustella mitä molempien vanhoista tavoista kannattaa jättää ja mitkä voi ihan kevyesti unohtaa. Kun kaksi lapsetonta kohtaa, he ehtivät rauhassa tutustua toisiinsa, uusperheläiset eivät ehdi. Yhteistä arkea ei voi rakentaa samalla tavalla. Mutta sen voi rakentaa ! Mikään ei ole ihanampaa kuin rakkaus! Koen rikkautena ettei saa vain sitä yhtä tyyppiä vaan koko joukon persoonallisia ihmisiä. Uusperhe vaatii kyllä monenlaisia taitoja ja joustavuutta, mutta kyllä se palkitsee. Pitää myös muistaa, että tapoja olla perheenä on monenlaisia. Ei ole vain sitä yhtä ja ainoaa ja oikeaa. Toiset ovat kiinnittyneempiä ja läheisempiä kuin toiset. Toiset vähän etäämmällä. Jokaisella on oikeus olla omanlaisensa. Omanlaisensa vahvuuksineen. Yksilöllinen ihana perheluomus.